Pormestarin puheen jälkeen saunotaan ja lauletaan

Tuomaan Markkinoiden avajaispäivä lauantai 2. joulukuuta on täynnä ohjelmaa ja juhlallisuuksia sekä tietysti joulufiiliksen herättelyä. Tuomaan Markkinat avautuu Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren avajaissanojen siivittämänä klo 10. Samaan aikaan joulutorin Lahjakujien mökkien ovet ja luukut avautuvat ja Ruokapihojen toimijoiden padat, grillit ja uunit alkavat hohkaa kuumina. Karuselli pyörähtää jälleen ensimmäisen kierroksensa kutsuen kaikki kyytiin.

Tuomaan Markkinoiden joulusaunan kiuas sihahtaa ensimmäistä kertaa avajaispäivänä kello 12 ja samalla avautuu saunapihan Joulusaunabaari.

Aleksanterin patsaan viereisellä lavalla päästään nauttimaan jouluisesta ohjelmasta pitkin päivää. Yhteistyössä Kauneimpien Joululaulujen kanssa tuotettuun ohjelmaan kuuluu musiikkia ja faktaa Kauneimpien tämän vuoden keräyskohteista. Muusikko Mikko Harju tuo klo 15 terveiset Nepalista vierailtuaan paikallisissa lastenkodeissa, joita Kauneimmat tämän joulun keräyksellään tukee. Klo 16 kajahtavat ilmoille Kauneimmat Joululaulut Ninni Poijärven ja Tommi Kaleniuksen johdolla. Yleisö pääsee osallistumaan laulantaan paikan päällä jaettavien Kauneimmat Joululaulut -lauluvihkojen kera.

Ensimmäinen markkinapäivä huipentuu lämmittelyyn glögimukilliset tumpuissa Ruokapihoilla. Kun portit sulkeutuvat, voi suunnata vielä viereisten Torikortteleiden ravintoloihin ja baareihin tai pistää diskoksi vaikka Helsingin kaupunginmuseon joulukauden aloittajaisten Kinkyissä Kinkkubileissä.

 

Lauantai 2.12. Avajaiset 
 
10.00 Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren avajaissanat
12.00 Tuomaan Markkinoiden saunapiha ja joulusauna aukeavat
15.00 laulaja Mikko Harjun terveiset Nepalista
16.00 Kauneimmat Joululaulut kajahtavat ilmoille, yhteislaulutilaisuus Ninni Poijärven ja Tommi Kaleniuksen johdolla (jaossa Kauneimmat Joululaulut -lauluvihkoja)

VAPAA PÄÄSY!