Osaksi Helsingin tunnelmallisinta joulutapahtumaa?

Tuomaan Markkinat on Suomen suurin ja kaunein ulkoilmassa järjestettävä joulutori, joka joulukuiset kolme viikkoa toimii Helsingin joulun keskipisteenä Senaatintorilla. Tuomaan Markkinoille saavutaan yhä useammin niin Aasiasta kuin Euroopasta – Saksasta, Espanjasta, Ranskasta, perinteisten joulukaupunkien keskeltä. Tapahtuman suurin kävijäryhmä ovat kuitenkin paikalliset, erityisesti lapsiperheet, joille elämyksellisestä joulutorista on jo muodostunut jokavuotinen perinne.

Tuomaan Markkinat kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta yhä tunnelmallisemmaksi kohtaamispaikaksi. Ruokapihoilla tarjottavat perinteiset ja modernimmat maut ovat joulutorilla viihtymisen edellytys, ja ruokatuotteita kehitetään edelleen kunnianhimoisemmin kuin – uskallamme väittää – yhdelläkään maailman joulutoreista. Lahjakujien monipuolinen tarjonta perustuu kotimaisuuteen, käsityöhön ja laadukkuuteen. Tavoitteena on tarjota ostettavaa budjetista riippumatta.

Tuomaan Markkinat herättää enenevässä määrin kiinnostusta kotimaassa ja kansainvälisesti. Markkinoilla vieraili vuonna 2016 kaikkiaan 350 000 kävijää ja määrä on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana noin 75 %. Lisäksi Tuomaan Markkinoiden näkyvyys sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa on parina viime vuonna kasvanut räjähdysmäisesti. Tapahtuman tavoitteena on olla Euroopan kiinnostavin joulutori vuonna 2020.

Markkinoiden vetonauloja ovat joulupukki, joka tapasi viime vuonna kävijöitä 95:stä eri maasta, sekä upea vanhanajan karuselli, johon kaikilla on vapaa pääsy. Tuomaan Markkinat on paikka, jossa nautitaan ja vietetään aikaa ystävien, perheen ja koko suvun kesken. Iloinen tunnelma, lämmin glögi, laadukas ruoka ja ainutlaatuiset ostosmahdollisuudet ilman ostopakkoa luovat tilan, jossa hyvä joulumieli valtaa jokaisen.

Yhteistyössä vain taivas rajana

Tuomaan Markkinat tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia laajalla skaalalla. Etsimme nerokkaaseen, omannäköiseen ideaansa uskovia, rohkeita kotimaisia yrityksiä, jotka haluavat liittää itsensä osaksi Tuomaan Markkinoiden joulun tunnelmaa tapahtuman luonteeseen sopivalla läsnäolon muodolla.

Viime vuonna markkinoilla nähtiin ensimmäistä kertaa Aleksanterinkadulle päin aukeavia eturivin myymälöitä, joissa toimi suurempia yrityksiä, mm. Ivana Helsinki ja Makia. Tapahtuma ja sen eturivin myymälät tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin kokeiluihin ja konsepteihin. Miltä kuulostaisikaan luistinrata, lumiveistospuisto, piparkakun koristeluateljee tai joululaulukaraoke?

Tuomaan Markkinat ottaa mielellään mitä moninaisempia yhteistyöehdotuksia vastaan ja toimii ennakkoluulottomasti uusien, kekseliäiden ideoiden sparraajana ja toteuttajana. Mikäli esimerkiksi eturivin mökit, lavaohjelma, tai joulupukin mökki kiinnostavat, ota yhteyttä ja kysy lisää!

YHTEYDENOTOT

Tuomaan Markkinoiden vastaava tuottaja,
Isabella Rossi
puh. 050-5443212

isabella.rossi@torikorttelit.fi