104. Mehiläisfarmi Elma B

Esittely
Kaunista, hyödyllistä ja hyvää makua!
Suunnittelemme ja valmistamme Elma B -tuoteperhettä hunajasta ja mehiläisvahasta. Samalla hoidamme mehiläisiä Pohjois-Satakunnassa eli tärkeimmät raaka-aineet saamme omasta tarhauksestamme.
Hunajat, kosmetiikka sekä kynttilät valmistuvat pihapiirin entisessä kyläkaupassa. Pidämme tuotteet yksinkertaisina, sisällyttäen niihin vain vaikuttavia ainesosia. Toisin sanoen tuotteissamme ei ole keinotekoisia maku-, haju- tai säilöntäaineita. Tarkat sisältömerkinnät löytyvät sivuiltamme jokaisen tuotteen kohdalta, sekä tietysti myyntipakkauksista.
Olemme ammattitutkinnon suorittaneita mehiläistarhaajia. On itsestään selvää, että teemme työtämme luontoa ja mehiläisiä arvostaen. Puiset pesät, puhdas ympäristö, lyhyet etäisyydet tarhojen välillä sekä ennen kaikkea hyvä ja ammattitaitoinen huolenpito eläimistä kuuluvat asiaan. Hoitotapaamme ei kuulu pesien siirtely parempien satotoiveiden perässä, pölytys- tai torjuntapalveluiden tuottaminen mehiläisillä eikä mehiläisten lääkitseminen.
Tuotamme artesaanihunajaa. Hunajan maku syntyy satokasvien meden ominaisuuksista, joten pyrimme erityisesti huomioimaan mehiläispesien ympäristön flooran. Linkoamme, säilytämme ja lopuksi purkitamme hunajat erilaisten medenkeruuympäristöjen mukaan. Näin saamme joka vuosi erilaisia ja erimakuisia Hymypoika-hunajia.
Kategoriat
#Kosmetiikka ja kodinhoito, #Mehiläistuotteet, #Sisustus ja kodintuotteet
Myyjän tiedot
-
Maksutavat
Käteismaksu, korttimaksu, mobiilimaksu
-
Linkit: