Tuomaan Markkinoiden myyjähaku on alkanut
Helsingin suurimman joulutapahtuman myyjähaku Lahjakujille ja Ravintolapihalle on nyt auki. Tuomaan Markkinat järjestetään tänä vuonna 1.–22.12. Senaatintorilla, jossa vieraili viimeksi noin 350 000 kävijää.
Myyntipaikkaa haetaan verkkosivuillamme sähköisen lomakkeen kautta. Lomakkeen täyttäminen edellyttää käyttäjätunnuksen luomista. Jos olet hakenut myyntipaikkaa meiltä jo aiemmin, käytä aiemmin luotuja tunnuksia.
Lahjakujien haku on auki 31.5. asti, ja myyjävalinnoista tiedotetaan kesäkuun alussa. Ravintolapihalle voi hakea mukaan 31.8. asti, ja mukaan valitut saavat tiedon syyskuun alussa.
Hakuohjeet
Tuomaan Markkinat palvelevat tänä vuonna ma–to ja su klo 11–19 ja pe–la klo 11–20. Itsenäisyyspäivän aukioloaika ilmoitetaan myöhemmin. Olemme pyrkineet ottamaan aukioloajoissa huomioon sekä myyjiltä saadun palautteen että kävijöiden toiveet.
Painotamme myyjävalinnoissa pieniä toimijoita, jotka tuovat markkinoille vastuullisesti tuotettuja lahjatavaroita ja ruokia. Arvostamme laadukkaita tuotteita, jotka liittyvät jouluun tai sopivat lahjoiksi. Tarkemmat tiedot valintakriteereistä ja myyntipaikkojen hinnoista löytyvät kattavasta hakuohjeesta.
Kuva: Jussi Hellsten