Tuomaan Markkinat keräsivät ensimmäisellä viikolla lähes 150 000 kävijää

Joulunodotuksen tunnelmointi Senaatintorilla on lähtenyt käyntiin erityisen vilkkaasti ylittäen tapahtumajärjestäjän odotukset. Markkinoilla vieraili ensimmäisen viikon aikana lähes 150 000 kävijää. Tuomaan Markkinat ovat avoinna joka päivä torstaihin 22. joulukuuta asti. Ukrainalaisten yhdistys on mukana markkinoilla 9.–15. joulukuuta.

Senaatintorille poikkeusvuosien jälkeen palanneet Tuomaan Markkinat ylittivät reilusti kävijäodotukset ensimmäisen viikon aikana. Jo avajaisviikonloppu (to 1.– su 4.12.) keräsi yli 90 000 kävijää. Tapahtumallisuudellaan, tunnelmallaan ja laadukkaalla tuote- ja ruokavalikoimallaan houkutteleva tapahtuma kestää kokonaisuudessaan kolme viikkoa, ja sille odotetaan yhteensä yli 350 000 kävijää.

Tuomaan Markkinat kokoavat tänä vuonna yli 100 käsityöläistä ja pientuottajaa myymään vastuullisesti tuotettuja lahja- ja ruokatuotteita. Osa myyntipaikoista on varattu viikoittain vaihtuville myyjille, joten joulutorilla vieraileville on tarjolla uusia löytöjä jokaisella markkinaviikolla. Joulukuun 15. päivään asti joulutorilta löytää myös Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry:n, joka myy ukrainalaisten tuottajien käsitöitä ja matkamuistoja – myös sotaa Suomeen paenneilta käsityöläisiltä. Myynnissä on myös tuotteita Ukraina-tunnuksilla. Myyntituotoilla kerätään rahaa humanitaariseen apuun Ukrainassa.

“Olemme tulleet Tuomaan Markkinoille myymään Suomessa tehtyjä ukrainalaisia perinnetuotteita. Haluamme omasta puolestamme auttaa viimeiset yhdeksän kuukautta kriisissä ollutta kotimaatamme myyntituottojen kautta”, pienyrittäjät Oksana Mykhailuniv ja Petro Veretilnyk kertovat.

Tänä vuonna tori on jaettu teemoitettujen lahjakujien lisäksi myös kahteen ruokatuotteita tarjoaviin ja paikan päällä herkuttelun mahdollistaviin alueisiin, Herkku- ja Ravintolapihoihin. Ruoka- ja juomatarjonnan jokavuotinen kärkituote on riisipuuro, jouluruokien klassikko. Pop up Cafe Mama Nikolas on myynyt ensimmäisen markkinaviikon aikana toista tuhatta puuroannosta ja odotukset tämän vuotiselle myynnille ovat korkealla.

Perheen pienimpiä on herkuttelun lisäksi viihdyttänyt joulutorin sydämenä toimiva perinteinen hevoskaruselli. Karusellissa on pyörinyt tähän mennessä jo lähes 14 000 lasta ja lapsenmielistä.

Tuomaan Markkinat on avoinna Helsingin Senaatintorilla to 22.12.2022 asti, ma–to ja su klo 11–19 sekä pe–la klo 11–20. Lucian päivän iltana 13.12. Lucia-kulkue lähtee torilta. Markkinoille on vapaa pääsy. 

Kuva: Dorit Saluskij